19.2.2026 Kerhopäivä

Hänellä oli monenlaista kerrottavaa kunnan ajankohtaisista asioista.
Kunnan vasta valmistuneelle Kempeletalolle hän toivotti ensinnäkin kaikki, jotka eivät vielä ole käyneet siellä tervetulleiksi.
Siellä on esim. Boulis ravintola, jossa voi käydä syömässä herkullisen lounaan. Aikaa voi viettää vaikkapa oleskelutilassa.
Kuntavertailussa pohjois suomi pärjäsi hyvin. Kempele sijoittui omassa kokoluokassa viidenneksi.
Sosiaalinen oikeus ja turvallisuus vertailussa Kempele ja Liminka pärjäsivät hyvin.
Ylikylän koulun liikuntasalin avajaisia vietetään la 21.2.2026
klo 12:30-13:30.
Liikuntasali on nimetty Pekka Rinne - Areenaksi.
Zeppelin siirtyy suomalaiseen omistukseen, joten sen kehittäminen lienee jatkossa turvattu.
Kempele on vahva ja elinvoimainen kasvukunta, jonka asukasmäärä viime vuoden lopussa oli 19718.