Oppi pitää tiellä, kokeneidenkin tietoja pitää päivittää

 

Kurssilla Rajaniemessä

 

RESin väkeä kävi 25.9-28.9.2017 isommalla joukolla Rajaniemessä Virroilla opiskelemassa järjestötyötä. Kurssin järjesti Eläkkeensaajien Keskusliiton Oulun piiri. Koko piiristä väkeä oli mukana yli kolmekymmentä ja meitä ressiläisiä vajaat kymmenen. Osa heistä oli työtehtävissä, muutama lomalainen myös.

 

Kurssin ohjelmaan kuului monenlaista asiaa yhdistystoiminnasta. Käsiteltiin piirin ja yhdistysten yhteisiä asioita, tiedotusta, markkinointia ja kokouskäytäntöjen ajankohtaisia asioita. Myös hallituksen vastuut ja tehtävät olivat esillä. Yhdistystoimintaan on mahdollista tulevina kausina hakea avustusta ja näiden avustuksen hakua ja tapoja selviteltiin tarkkaan.

 

Uusien kerhojen perustamisista keskusteltiin, erityisesti kulttuurikerhoista oli keskustelua. Piirin ja EKLn tehtäviä tuli monessa yhteydessä esiin, niistä kuultiin hyviä alustuksia ja keskusteluja päälle. Mahdollisuuden ja uhat yhdistystoiminnassa tulivat esille, niille haettiin ratkaisuja yhteistyössä ryhmien kanssa.

 

Illanvietto oli keskiviikkona, siellä kuultiin monenmoista hupaisaa juttua ja todettiin, että kyllä jäsenet osaavat kaikenlaista kun vaan rohkaistuvat esittämään. Tulomatkalla käytiin vielä Mäntässä Serlachiuksen museossa katsomassa nykytaidetta, tosin perinteistäkään ei unohdettu.

 

Itse koin, että harvinaisen hyvin onnistunut kurssi ja retki muutenkin.
 

Teksti ja kuvat
Valto Salonperä

 

Sivun päivitys 30.9.2017
Jorma Jylhä

Jorma Jylhän luennon aihe oli kotisivut ja niiden markkinointi. Kuva Pentti Lahdensivu
Kurssilaiset asettautuivat yhteiskuvaan loppujuhlan jälkeen.
EKL:n keskustoimiston lähettämänä kurssilla luennoi Marja Raitoharju sekä...
Petra Toivonen